Suomessa on autoja ollut liikenteessä lähes yhtä kauan kuin muuallakin Euroopassa, mutta varsinainen autoistuminen alkoi täällä pohjolan perukoilla kunnolla vasta toisen maailmansodan jälkeen.
Esimerkiksi vuonna 1940 Suomessa oli enemmän kuorma-autoja kuin henkilöautoja, joita oli vain 8824, mutta jo 1950 lukemat olivat kääntyneet sitten henkilöautojen hyväksi, joita siinä vaiheessa oli 26814. 1960 autoja oli jo yli 183 000 ja 1970 sitten yli 707 000. Kahdeksankymmentä luvun alussa henkilöautoja oli jo yli miljoonan, sillä se raja rikottiin 1976. Kahden miljoonan henkilöauton raja rikottiin Suomessa 1998 ja vuoden 2018 tilastojen mukaan Suomessa on 2 696 334 henkilöautoa. Historian kirjoissa kerrotaan ensimmäisten "suomalaisten" autoilijoiden olleen todennäköisesti rikkaita venäläisiä ja ruotsalaisia, joka olivat käymässä Suomessa aivan 1800-luvun lopulla. Tänä päivänä autot ovat yhtä olennainen osa suomalaisuutta kuin suomalaiset nettikasinot, eli juurtunut hyvin syvälle osaksi kulttuuriperimäämme. Lähes joka perheen pihalta löytyy jonkinlainen menopeli, ja liki jokainen täysi-ikäistyvä myös suorittaa ajokortin.
Ensimmäisten suomalaisten itse omistamat autot lienevät olleet turkulaisen liikemiehen Victor Forseliuksen Bez Velo Comfortable vuodelta 1900 ja mustiolaisen kamariherra Hjalmar Linderin Mercedes Simplex. Suomen ensimmäiset kuorma-autot saapuivat kaupunkikuvaan 1903 Turkuun ja 1906 Tervakosken paperitehtaalle ja kuten sanottua, seuraavat vuosikymmenet olivat Suomessa kuorma-autojen valtakautta. Ahvenanmaa sai muuten ensimmäisen autonsa vuonna 1911.
Vuonna 1928 Suomessa ensirekisteröidyistä henkilöautoista Fordeja oli 32,9 prosenttia, Chevroletia 19,1, Buickia 4,5, Fiatia 3,6 ja Studebakeria 2,5 prosenttia.
Tavallisille kansalaisille autoistuminen näyttäytyi 1920- ja 1930-luvuilla ennen kaikkea auton tulona keskeiseksi joukkoliikennevälineeksi. Suomalainen keskivertokansalainen nousi vielä 1950-luvullakin ensimmäistä kertaa nimenomaan linja-auton eikä niinkään henkilöauton kyytiin, toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Sotien jälkeisten vuosien uusia henkilöautomerkkejä olivat neuvostoliittolaiset Moskvitš ja Pobeda sekä hieman myöhemmin tulleet itäsaksalaiset IFA ja EMW. Ennen sotia Suomessa melko harvinaisten brittiläisten merkkien – muiden muassa Austin, Morris, Hillman ja Vauxhall – osuus nousi samaan aikaan huomattavasti.
1950-luvun alusta lähtien halutuin automerkki olisi ollut saksalainen Volkswagen, mutta sen yleistymistä haittasi vaikea saatavuus. Suomen autokannan kasvun tuolloinen kanavoituminen enimmäkseen brittiläisiin ja itäeurooppalaisiin merkkeihin selittyy enemmän sillä, että niitä oli saatavilla, kuin sillä, että ne olisivat olleet teknisesti tai muilta ominaisuuksiltaan ylivertaisia muihin autoihin verrattuina.
Autoilun kehitystä ajatellessa pitää muistaa, että Suomi oli taistellut sodassa Venäjää vastaan ja sen seurauksena oli sotakorvausteollisuuden synty ja siitä seuranneet liikesuhteet Venäjälle, joten ei ollut ihme että ne olivat juuri itäautoja, joita Suomen teillä nähtiin 1950-1970 luvuilla paljon.